Olipa hyvä päivä!
12:35 hyppäsin 435seen ja matkasin kaverin kanssa all the way to Helsinki. Pari ensimmäistä tuntia me shoppailtiin foorumissa - mitään ei tosin tarttunu kummallakaan mukaan matkaan vaikka kaikkea kokeiltiin. Muuta kuin syötävää ainakaan.
15:00 me saavuttiinki jo määränpäähän - Koffin puistoon! Tänään oli Bassline Festivaalit, ja meno oli M A H T A V A. Sään olisin tietysti toivonut olevan aurinkoinen ja kuuuuma, mutta kelpas noinkin, ei sentään satanut (ihan vähäistä tihkusadetta lukuunottamatta).
Räppiä, biittibattlea, freestylea, lisää räppiä ja vielä lopuksi jotakin dubstepin/dnb tapaista. Suomiräppärit ei ollut parhaimmistoa, mutta ihan kuunneltavaa. Oli siellä sentään Solonen ja Kosola, aka Tommi ja Vesa.
Freestylee oli hauskaa kuunnella, räppi oli ihan ookoo, mutta eniten tykkäsin biittibattlesta! Ne biitit oli ihan sick.. biisienkin kohdalla biitit oli parhautta, suurimman osan ajasta biiseissä toivoinkin räppäreiden vaan olevan hiljaa ja antavan meidän nauttia niistä rytmeistä.
18.00 tapahtuma kuitenkin periaatteessa loppu, vähän jäätiin jälkeenpäinkin hengailemaan. Sitten tulikin jo kiire tulla kotiin, 21.00 Saksa vs Portugali!! Mitä katon parhaillaankin.. Sen takia tässä postauksessa onkin mennyt 1h 23min. Ehkä sain tän kuitenkin nyt päätökseen. Lopuksi tiivistettynä; fiilikset on huipulla ja olo väsynyt!
Hyvä musiikki ja jalkapallo, eipä ihminen juuri muuta tarvitse. Itselleni maistuu molemmat. :)
VastaaPoistaTsemppiä uuden blogin pitoon.
-Khayr
olinpa hölmö.. tähän pysty vastaamaan näinki x( mut joo....:
Poistajepjep! onneks nyt on nuo em-kisat mitä voi seurailla :)
kiitti! sitä tuun tarvitseenki :D
jepjep! onneks nyt on nuo em-kisat mitä voi seurailla :)
VastaaPoistakiitti! sitä tuun tarvitseenki :D